keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

SM2014

Näin puolitoistaviikkoa kisojen jälkeen on vieläkin hyvä mieli. Ei tullut mainetta ja kunniaa, mutta ihan rehellisesti...en niitä hirveästi odottanutkaan :-)

Jo lähtökohtaisesti saimme olla onnellisia että pääsimme kisaamaan molempien koirien kanssa <3. Iisa kävi YHDEN kerran kisoja edeltäneiden viiden-kuuden viikon aikana tekemässä esim. kepit & kontaktit. Iisa ei mennyt jumiin joten Jani uskaltautui sen kanssa kisaamaan.

Kisattiin perjantaina pelkkä agirata. Mulle ja Intolle hyl ohjaajan mokan takia.
Into pe
 Jani ja Iisa pitivät oikein hyvää vauhtia, mutta sitä oli sitten se pikkuriikkinen potku liikaa, sillä Iisa sai puomin alastulolta kontaktivirheen, josta 5.
Iisa pe

La aamuna joukkueet. Jani aloitti Hupulaisista. Teki 15vp, mutta tulos.
Iisa joukkue

Minä olin meidän joukkueen toinen. Jari Sorsa ja Vili olivat saaneet vitosen, joten tulos oli alla. Ja minähän sain jälleen ohjattua Inton väärään päähän putkea. Tulos hyl.
Into joukkue

 Kuitenkin joukkueemme muut jäsenet saivat tulokset joilla taisimme saavuttaa sijan 25. Hyvä me, Suonenjoen Palvelus-ja Seurakoiraharrastajat :)!

Sunnuntaina alkoi jo ilma suosia meitä kisaajia. Me oltiin Inton kanssa ensin vuorossa. Into varasti hieman lähdössä...kostautui jo kolmannella esteellä, jolloin en saanut tehtyä valssia... ennen vitosta lähti kaarrattamaan väärälle esteelle, josta vielä kääntyi. Jäin kuitenkin sen pienen hetken jälkeen lähtiessämme juoksemaan, jolloin suoran viimeisen hypyn hyppäsi suoraan, enkä saanut sitä takaakiertoon... Muuten suht sujuvaa menoa, noi kepit oli niiiiiiiiiiiin hienot että niiden avulla koko kisaviikonloppu oli onnistunut ;-)!

Into karsintarata
sama rata toiselta puolelta kenttää
Into karsintarata (Janne kuvaama rata, jossa näkyy virhekohta)

 Ja ehkä olen itse jotain oppinut...nimittäin en jäänyt miettimään virheitä vaan painettiin täysillä loppuun! Sen on Into ansainnut. Se tekee aina parhaansa, eikä ole oikein kertoa sille missä minä mokaan. Tämä on ehkä hieman säälittävää, mutta oikeasti, mulle oli jo voitto päästä ylipäätään kisaamaan tuolla Tampereella!

Jani meinasi kompastua jo neljänteen esteeseen. Kokosi itsensä (kun selkä ei onneksi vioittunut) ja paineli hirveällä asenteella :) Kepeillä ajautui hieman liian pitkälle ja sai vitosen samasta kohtaa kuin monimonimoni muukin.
Iisa karsintarata

 Meni omalla vuorollaan sijalle 42. Me kyllä oikeasti toivottiin että lopuista kisaajista menisi sen verran moni heidän ohi, että päästäisiin lähtemään kotiin...mutta ei. Jani lähti finaaliradalle sijalta 48 :). Sanoi vielä ennen rataa, että saa sitä enemmän ablodeja mitä aikaisemmin tekee hylkäyksen. Ja yleisö sai taputtaa pitkään, sillä hyl tuli jo ennen neljättä estettä... Siitä huolimatta hyvällä fiiliksellä loppurata!
Iisa finaalirata

Hieno reissu! Kiva oli nähdä tuttuja, mutta yllättävän vähän siinä jäi aikaa sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun itse kisaa... Kyllä noi haluaa kuitenkin tehdä niin hyvin kuin mahdollista, joten keskittyminen on tärkeää, jolloin valitettavasti ei ehdi jutella kaikkien kanssa.

Kiitos Janne-veli kepolle!

Ja paljon onnea Erika, medien SM3!!!

Seuraavaksi vuorossa Rovaniemi :)

ps. Meillä oli ihana pikkuinen hoidossa viikon. Lysti on kyllä mulle ihan hirmuisen tärkeä koira... Otan sen milloin tahansa meille hoitoon, se on niin kiltti ja huoleton pieni sheltinalku <3!